Iltapäivätoiminta

  • Linguajoy järjestää iltapäivätoimintaa Helsingissä ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille.
  • Linguajoy on Helsingin kaupungin palveluntuottaja ja toiminta on Helsingin kaupungin perusopetuksen alaista iltapäivätoimintaa. 
  • Toiminta pohjautuu perusopetuslaissa määritettyihin iltapäivätoiminnan arvoihin ja tavoitteisiin. 

Tervetuloa Linguajoyn iltapäivätoimintaan!

Koululaisen elämyksellistä Linguajoy Active English -iltapäivää siivittävät ulko- ja sisäliikunta, läksypiiri, innostavat pelit, leikit, musiikki, taide- ja tiedeprojektit, retket, hauskat kielimaistiaiset ja kiireettömät lepo- ja rentoutushetket. 

Linguajoy elävöittää lapsen iltapäivää inspiroivan englantirikasteisen ohjelman avulla, mutta kerhossa voi kuitenkin toimia vallan mainiosti myös vain suomen kielellä. 

Lasten sosio-emotionaalisten taitojen tukeminen on meille sydämen asia. Toimimme sensitiivisen kasvatusmallin mukaisesti, positiivista vahvistaen. Kerhossa nautitaan välipala.

Perusopetuksen iltapäivätoiminnassa lapset kuuluvat Helsingin kaupungin ryhmätapaturmavakuutuksen piiriin. Vakuutuksen perusteella korvataan julkisen terveydenhuollon piirissä olevat sairaanhoitokulut.

Hakuaika lukuvuodelle 2026-2027 on 16.3-13.4.2026

Lapsi valitaan iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi kerrallaan. Päätökset paikoista tekee Helsingin kaupunki. Hallinnollinen päätös iltapäivätoimintapaikasta postitetaan huoltajalle heinäkuussa 2026. Iltapäivätoiminnan kuukausimaksu on 120 €/kk (klo 17 asti) ja 100€/kk (klo 16 asti), sisältäen välipalan. Kuukausimaksun on määrittänyt Helsingin kaupunki. Toimintaan haetaan ensisijaisesti Wilmassa.

HAE TOIMINTAAN

Linguajoy IP-toimipaikat 2026-2027: Vattuniemen ala-aste (Lauttasaari), Tehtaankadun ala-aste, Katajanokan ala-aste ja Ressun peruskoulu.

VATTUNIEMEN ALA-ASTEEN KOULU, LAUTTASAARI

Toimimme Vattuniemen ala-asteen koulun tiloissa. Osoite: Vattuniemenkatu 23, 00210 Helsinki.

Lisätietoja Linguajoy IP-toiminnasta Vattuniemessä: Maija Jaskara, maija.jaskara@linguajoy.fi, puh. +358 41 311 1052. Suora yhteys Linguajoy tiimiin Vattuniemessä: ip_vattuniemi@linguajoy.fi, Puh. 041-317 5855 (puhelin päivystää kerhon toiminta-aikoina klo 12-17)

TEHTAANKADUN ALA-ASTEEN KOULU, PUNAVUORI

Toimimme Tehtaankadun ala-asteen koulun tiloissa. Osoite: Tehtaankatu 15, 00140 Helsinki.

Lisätietoja Linguajoy IP-toiminnasta Punavuoressa/Tehtaankadulla: Maija Jaskara, maija.jaskara@linguajoy.fi, puh. +358 41 3111052. Suora yhteys Linguajoy tiimiin Tehtaankadun ala-asteella: tehtaankatu@linguajoy.fi, Puh. 044-978 3710 (puhelin päivystää kerhon toiminta-aikoina klo 12-17)  

KATAJANOKAN ALA-ASTEEN KOULU, KATAJANOKKA

Toimimme Katajanokan ala-asteen tiloissa. Osoite: Laivastokuja 6, 00160 Helsinki.

Lisätietoja Linguajoy IP-toiminnasta Katajanokalla: Maija Jaskara, maija.jaskara@linguajoy.fi, puh. +358 41 311 1052. Suora yhteys Linguajoy tiimiin Katajanokalla: katajanokka@linguajoy.fi, puh. 044-975 3466 (puhelin päivystää kerhon toiminta-aikoina klo 12-17).

Ressun peruskoulu (Kamppi)

RESSUN PERUSKOULU, KAMPPI

Toimimme Ressun peruskoulun tiloissa osoitteessa Lapinlahdenkatu 10, 00180 Helsinki.

Lisätietoja Linguajoy IP-toiminnasta Ressussa: Maija Jaskara, maija.jaskara@linguajoy.fi, puh. +358 41 311 1052. Suora yhteys Linguajoy tiimiin Ressun peruskoulussa: ressu@linguajoy.fi, puh. 041-315 2371 (puhelin päivystää kerhon toiminta-aikoina klo 12-17).

Usein kysytyt kysymykset (FAQ):

1. Millaisia ovat tyypilliset Linguajoyn iltapäivätoiminnan sisäaktiviteetit?

Sisäaktiviteetit keskittyvät innostaviin, hauskoihin ja leikinomaisiin kokemuksiin erilaisten luovien tehtävien ja teemapajojen kautta. Lapset voivat osallistua monenlaisiin mukaviin aktiviteetteihin, kuten esimerkiksi:

a) Inspiroiviin leikkeihin ja peleihin, jotka tukevat luovuutta ja kriittistä ajattelua

b) Musiikkiin sekä luoviin taide- ja askarteluprojekteihin, jotka vahvistavat taiteellista ilmaisua ja kielen kehitystä

c) Tiedekokeisiin, jotka herättävät uteliaisuutta ja tarjoavat käytännön oppimista

d) Läksypiiriin, jossa saa tukea oppimiseen ja kotitehtävien tekemiseen

e) Monipuolisiin sisäliikuntaleikkeihin koulun liikuntasalissa

f) Satuhetkiin ja lukemiseen

g) Kieli- ja kulttuurityöpajoihin

  • Viikoittainen Linguajoyn iltapäivätoiminnan suunnitelma esittelee perheille viikon pääteemat ja aktiviteetit, joihin lapset voivat osallistua.

2. Onko iltapäivätoiminnan sisätila-aktiviteetit suunniteltu oppimisen tueksi, ja opetussuunnitelmaan pohjautuen?

Vaikka iltapäivätoiminta Suomessa ei suoraan noudata perusopetuksen opetussuunnitelmaa, toimintamme pohjautuu hyviin pedagogisiin käytäntöihin. Sisäaktiviteetit suunnitellaan ikätasoisten oppimistavoitteiden ympärille ja ne keskittyvät teemoihin, jotka ovat lapsille merkityksellisiä. Tavoitteena on tukea uteliaisuutta, luovuutta ja vuorovaikutusta, jotta iltapäivä on sekä mielekäs että innostava.

Perusopetuslain mukaan iltapäivätoiminta on lasten vapaa-aikaa, jolloin he voivat itse valita, mitä haluavat tehdä. On myös tärkeää, että iltapäivään sisältyy lepohetkiä ja rauhoittumista, jotta lapsilla riittää energiaa päivän muihin hetkiin ja he voivat voida mahdollisimman hyvin.

3. Miten usein iltapäivätoiminnassa ulkoillaan?

Suomalaisessa iltapäivätoiminnassa lapsilla on mahdollisuus nauttia raikkaasta ja virkistävästä ulkoilusta heti koulupäivän jälkeen ennen välipalaa koulun ruokalassa. Lisäksi ulkoilemme myöhemmin iltapäivällä uudelleen erilaisten hauskojen ja liikunnallisten leikkien parissa koulun pihalla. Tämä luonnollinen päivärutiini luo tasapainoisen rytmin sisä- ja ulkotoiminnan välille ja tukee jokaisen lapsen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

LINGUAJOY ACTIVE ENGLISH AFTERSCHOOL

Lämpimästi tervetuloa Linguajoy iltapäivätoimintaan!

You’re most warmly welcome to Linguajoy Afterschool Activities!

Hjärtligt välkommen till Linguajoy Eftis!